Pikku paperi
Pikku paperi on helsinkiläinen pienyritys, joka valmistaa lempeitä paperituotteita ja söpöjä kukka- ja sateenkaarikoruja. Kaikki tuotteet suunnittelen minä eli Noora Salonen. Kuvituksissa näkyvät minulle rakkaat kukka- ja kasviaiheet sekä herkkyyttä ja lempeyttä huokuvat tekstit.
Haluan rohkaista sinua ottamaan oma luovuutesi käyttöön omalla tavallasi! Lisäksi minulle on tärkeää tuoda tuotteillani iloa ja söpöyttä jokapäiväiseen elämään.
Koko ajan laajentuvaan tuotevalikoimaani kuuluvat tällä hetkellä mm. kauniit tarrat ja washiteipit kalenteriin tai bujoiluun, lehtiöt tärkeille muistiinpanoille, ihanat postikortit ja koivuvaneriset korvakorut.
Kuva: Viola Nygren
Piirretty rakkaudella
Suunnittelen itse kaikki Pikku paperin kuvitukset. Lempiteemojani kuvituksissa ovat kukka- ja kasviaiheet.
Olen itseoppinut kuvittaja; aloitin piirtämään vakavissani jo teininä, mutta pidin pitkän tauon piirtämisestä kovan itsekriittisyyden takia. Visuaalisuus, kauneus ja kiinnostus väreihin on kuitenkin kulkenut koko ajan mukanani. Vuonna 2019 tutustuin bullet journaliin, mikä rohkaisi takaisin piirtämisen pariin. Samalla sai alkunsa idea Pikku paperista.
Oman tarinani takia haluan rohkaista sinua ottamaan oman luovuutesi käyttöön omalla tavallasi!
Minulle on tärkeää, että tuotteeni ovat ihmistä tukevia, sekä lempeyttä ja luovuutta herättäviä. Oma arvomaailmani näkyy selkeästi kuvituksissa, joita teen, ja tuotteiden tekstit viestivät herkkyydestä ja armollisuuden opettelusta itseä kohtaan.
Kuva: Viola Nygren
Laadukkaista materiaaleista
Valitsen tuotteiden materiaalin ja tuotantotavan ensisijaisesti laadun ja sopivuuden perusteella. Toisena kriteerinä on ekologisuus ja eettisyys. Tarra-arkkien ja postikorttien materiaalit ovat FSC- tai PEFC-sertifioituja. FSC (Forest Stewardship Council / Hyvän metsänhoidon neuvosto) on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka toimii ympäristön huomioonottavan, sosiaalisesti vastuullisen ja taloudellisesti kannattavan metsänhoidon puolesta. PEFC (Programme for the Endorsement of Forest Certification) on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää metsätaloutta kaikkialla maailmassa.
Ihanat tuotteet
Tarra-arkit valmistetaan helsinkiläisessä painotalossa tai omassa kotitoimistossani Helsingissä. Painan tarra-arkit laadukkaalle mattapintaiselle tarrapaperille (FSC).
Postikortit ja avattavat onnittelukortit valmistetaan Suomessa (Helsinki, Piispanristi, Karkkila) painotalossa. Postikortit painetaan laadukkaalle mattapintaiselle kartongille (FSC). Avattavat onnittelukortit painetaan laadukkaalle, hiukan kiiltäväpintaiselle kartongille (PEFC).
Yksittäiset tarrat valmistetaan Ruotsissa.
Lehtiöt valmistetaan Helsingissä tai Virossa. Vihkot valmistetaan Helsingissä.
Heijastimet valmistetaan Helsingissä tai EU:ssa. (Nuppunen: Helsinki, Nuppu: EU)
Korvakorut, pinnit ja magneetit painetaan ja laserleikataan laadukkaasti Helsingissä ja kootaan rakkaudella käsin omassa kotitoimistossani. Materiaalina korvakoruissa on kirurginteräs sekä suomalainen koivuvaneri.
Washiteipit valmistetaan Kiinassa.
Kuva: Viola Nygren
Pakkaukset ja postitus
Olen valinnut postitustarvikkeet ekologisuutta ajatellen. Pakkaan tuotteet paperiseen tai biohajoavaan kasvitärkkelyksestä valmistettuun pussiin. Postitukseen käytän paperisia tai kartonkisia, kierrätettäviä kuoria. Tilausten mukaan laitan myös kiitoskortin ja yllätystarran, joita voit käyttää askarteluissa.
Ota yhteyttä
Jos mieleesi tulee kysymyksiä, autan mielelläni. Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse noora@pikkupaperi.fi tai Instagramissa yksityisviestillä.
- Noora / Pikku paperi
Liity lempeään sisäpiiriin
Tilaa Lempeitä sivuja -uutiskirje, jotta saat tiedon uusista tuotteista
ja tarjouksista. Lisäksi pääset halutessasi osallistumaan
kuukausittaiseen luovuushaasteeseen yhdessä muiden kanssa!